Tehostuneen harmaan talouden tutkinnan myötä törkeitä talousrikoksia tulee aiempaa enemmän esille. Tämä ilmenee Verohallinnon, poliisin ja tullin tilastoista. Verohallinto teki vuosina 2014 ja 2015 aiempaa huomattavasti enemmän verotarkastuksia. Myös harmaan talouden tarkastuksia tehtiin reilut tuhat enemmän. Samanaikaisesti liiketoimintakiellossa olevia henkilöitä on ennätyksellisen paljon.
Verohallinnon mukaan törkeiden talousrikosten määrät ovat kasvaneet. Verohallinnon 30.3.2016 julkaiseman tiedotteen mukaan Verohallinnon rikosilmoitustilastoissa törkeiden velallisen epärehellisyystapausten määrä on kasvanut yli 22 prosenttia vuosien 2012 ja 2015 välillä. Sama kehitys nähdään törkeissä veropetoksissa. Myös törkeiden veropetosten suhteellinen osuus on korkea. Vuonna 2015 Verohallinto teki rikosilmoituksen 543 veropetoksesta, joista yli 82 prosenttia koski törkeitä veropetoksia.
Verohallinnon tiedotteen mukaan rikosilmoitukset johtavat useimmiten tuomioon: Vuonna 2015 rikostuomioistuimissa päätettiin 300 juttua, joissa vastaajakohtaisia tuomioita määrättiin 272 kappaletta ja syyte hylättiin 29 kertaa. Myös poliisi kirjasi vuonna 2015 ennätykselliset 1 842 uutta talousrikosilmoitusta, joka on suurin määrä viimeiseen kymmeneen vuoteen. Törkeitä velallisen epärehellisyyksiä koskevia ilmoituksia kirjattiin 310 kappaletta. Niiden määrä on noussut kolmessa vuodessa 52,7 prosenttia. Törkeiden veropetosten määrä on noussut samalla aikavälillä 33,8 prosenttia. Tullin tietoon tuli puolestaan yhteensä 856 veropetosta. Tullin tietoon tulleiden eri törkeysasteisten veropetosten määrä on kasvanut tiedotteen mukaan 61,8 prosenttia kolmessa vuodessa.
On kuitenkin huomattava, että Verohallinto teki aiempaa enemmän verotarkastuksia vuosina 2014 ja 2015 Verohallinnossa tehtiin tiedotteen mukaan yli 4 500 verotarkastusta, kun aiempina vuosina tarkastuksia oli yli tuhat kappaletta vähemmän. Lukumäärien kasvua selittävät muun muassa painotus riskiperusteiseen tarkastustapaan ja reaaliaikaiseen toiminnan tarkastuksiin. Myös harmaan talouden tarkastuksia tehtiin vuonna 2015 huomattavasti enemmän (1 041 kappaletta) kuin edellisinä vuosina. Vuonna 2015 havaittiin selvästi enemmän peiteltyä osinkoa kuin edellisinä vuosina.
Liiketoimintakieltojen määrät kasvaneet
Suomen Asiakastiedon mukaan liiketoimintakieltoja on nyt enemmän kuin koskaan. (Lähde: www.edilex.fi). Tämä on luonnollinen seuraus talousrikosten esille tulosta. Saman lähteen mukaan liiketoimintakieltoon määrättyjen henkilöiden määrä on kasvanut tasaisesti jo pitkään. Vuonna 2015 käräjäoikeudet langettivat yhteensä 368 uutta liiketoimintakieltoa eli enemmän kuin koskaan aiemmin. Maaliskuussa 2016 liiketoimintakiellossa oli Suomen Asiakastiedon rekisterin mukaan ennätykselliset 1 189 henkilöä.
Kun henkilö määrätään liiketoimintakieltoon, hänen tulisi viipymättä irtisanoutua kaikista vastuuasemistaan yrityksissä. Näin ei kuitenkaan läheskään aina tapahdu. Suomen Asiakastiedon selvityksen mukaan 880 yrityksellä on liiketoimintakiellossa olevia henkilöitä esimerkiksi hallituksessa, yhtiömiehinä tai toimitusjohtajana.
Vakaviin rikkomuksiin liike-elämässä miehet syyllistyvät huomattavasti naisia useammin, sillä liiketoimintakieltoon määrätyistä henkilöistä peräti 88 prosenttia on miehiä. Kiellon taustalla on useimmiten törkeitä kirjanpitorikoksia, velallisen epärehellisyyttä tai muita vastaavia vakavia rikkeitä, kertoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastiedosta.
Liiketoimintakieltoa rikkovista yrityksistä joka neljäs liittyy rakentamiseen. Seuraavaksi yleisimpiä aloja ovat kiinteistöala ja kauppa, mutta myös ravintola-alalla on lähes 50 yritystä, joiden vastuuasemissa on liiketoimintakieltoon määrättyjä henkilöitä.
Liiketoimintakielto kestää lain mukaan kolmesta seitsemään vuotta, ja pituuden määrää tekojen vakavuuden perusteella käräjäoikeus syyttäjän vaatimuksesta. Asiakastiedon selvitys osoittaa, että suurin osa viime vuosina määrätyistä liiketoimintakielloista painottuu asteikon alapäähän, ja keskimäärin kielto on voimassa neljä vuotta. Selvityksen mukaan naisilla kiellon pituus on keskimääräisesti hieman lyhempi.
Lähteet:
Törkeitä talousrikoksia ja niiden määriä käsiteltäessä lähteenä on käytetty Verohallinnon 30.3.2016 julkaisemaa artikkelia Ennätysmäärä talousrikoksia vuonna 2015.
Liiketoimintakieltoa koskevana lähteenä käytetty Edilex.fi:n 30.3.2016 julkaisemaa artikkelia Liiketoimintakieltoja nyt enemmän kuin koskaan - satojen yritysten vastuuhenkilönä toimii kuitenkin kieltoon määrätty.