Kokenutkin kunnanjohtaja tarvitsee juridisen tukipilarin

Pekka Määttänen on johtanut suomalaisia kuntia yli 20 vuoden ajan. Viimeiset kuusi niistä hän on viettänyt luotsaten Hausjärven kuntaa. Hausjärvi on reippaan 8000 hengen kunta Kanta-Hämeessä. Kunta työllistää nelisensataa henkeä. Tästä kokonaisuudesta vastaa kunnanjohtaja, jonka tehtävät ovat Määttäsen mukaan hyvin laaja-alaiset. Paljon tehdään töitä elinvoiman eteen, jotta kuntaan tehtäisiin investointeja ja saataisiin lisää asukkaita, joille toimivien palveluiden turvaaminen on Määttäsestä ensiarvoisen tärkeää. Hän näkeekin, että on kunnanjohtajana tekemässä yhteisöllisesti hyvää Hausjärven eteen kaikkien kuntalaisten kanssa.

Parikymmentä vuotta kuntajohdossa ovat tuoneet Määttäsen työpöydälle jos jonkinlaista tehtävää ja haastetta. Välillä tilanteet vaativat pitkästä kokemuksesta huolimatta myös juridista asiantuntemusta. Määttänen kertoo tutustuneensa Asianajotoimisto Pakkasen Jukkaan eri kunta-alan tilaisuuksissa ja huomanneensa keskusteluiden pohjalta, että asiantuntemusta löytyy laajasti kunta-alaan liittyen ja prosesseja myös viedään tehokkaasti ja tuloksellisesti eteenpäin. Kun sitten vastaan on tullut tilanne, jossa juridista osaamista on kaivattu, Asianajotoimisto Pakkanen on ollut Määttäsen luottovalinta jo viitisen vuotta.

pekka

Pekka Määttänen on johtanut suomalaisia kuntia yli kaksi vuosikymmentä.

Määttänen kertoo monenlaisista tilanteista, joissa kunnissa tarvitaan juridista asiantuntemusta. Asianajotoimisto Pakkaseen on oltu yhteydessä esimerkiksi henkilöstöön ja kunnan päätöksentekoon liittyvissä tilanteissa, kun mielipiteet ovat olleet eriäväisiä. Kunnan hankinnat ja kilpailutukset ovat usein työläitä ja tarkkaan säänneltyjä prosesseja, joissa juridinen apu voikin olla tarpeen. Määttänen kehuu Pakkasta esimerkiksi onnistuneesta koulukuljetusten kilpailutuksesta, jonka sopimus oli erinomaisesti laadittu kunnan edun mukaiseksi, muuttuvat olosuhteet huomioiden. Asianajotoimisto on ollut apuna myös kunnan omistaman yhtiön purkamisessa selvitystilamenettelyn avulla. Lisäksi teknisen toimen puolella on ollut paljon erilaisia tilanteita, jotka ovat vaatineen juridista apua: sopimusten laadintaa, riita-asioita, hankintoja ja kilpailutuksia. Toisinaan asiat ovat edenneet tuomioistuimen käsittelyyn. Välillä asioita on puitu käräjäoikeudessa ja hovioikeudessakin saakka. Hallintoon liittyvissä erimielisyyksissä Asianajotoimisto on edustanut kuntaa hallinto-oikeudessa ja hankintoihin liittyvissä tilanteissa on oltu myös markkinaoikeudessa.

Kun Määttänen on tilanteessa, jossa hän huomaa tarvitsevansa lakiasioiden tuntemusta, hän aloittaa tilannekatsauksella Pakkasen kanssa. “Jukka reagoi asioihin hyvin ja perehtyy nopeasti, jonka jälkeen hän esittää kysymyksiä tilanteesta”, Määttänen kertoo. Kunnanjohtajalle on myös helpottavaa, kun asianajaja on tuttu tyyppi, joka on perillä kunnan asioista, eikä jokainen keissi vaadi uudelleen orientoitumista. Kun pinnalla olevasta tilanteesta ollaan kartalla, voidaan yhdessä sopia millaisin pelimerkein lähdetään etenemään. Määttänen kertoo yhteistyön olleen sujuvaa ja tapahtuneen joustavasti milloin puhelimitse, milloin kasvotusten. “Pääasia on, että haluttuihin asioihin on aina saatu vastaus”, kunnanjohtaja painottaa.

Ota yhteyttä, autamme mielellämme!

Asianajotoimisto Pakkanen Oy

0400 997 471 | myynti@pakkanenlaki.fi

Erottajankatu 2, 00120 Helsinki

Save
Evästeasetukset
Käytämme evästeitä sivuston käyttökokemuksen optimoimiseksi sekä ymmärtääksemme paremmin käyttäjiämme. Kaikki evästeiden keräämät tiedot ovat anonyymeja. Voit kieltää evästeiden käytön, mutta sillä voi olla vaikutuksia joihinkin sivuston toiminnallisuuksiin.
Hyväksy kaikki
Estä kaikki
Lue lisää
Markkinointievästeet
Quantcast
Hyväksy
Estä
Analytiikka ja käyttäjätilastot
Google Analytics
Hyväksy
Estä