Lopen kunnassa on alkuvuoden aikana päättynyt kahden merkittävän rakennushankkeen kilpailutukset, joiden sopimus- ja hankintaoikeudellisessa valmistelussa meillä on ollut ilo olla mukana.
Hyviä uutisia, voitimme Miksei Oy:n lakipalveluiden julkisen kilpailutuksen!
Monimutkaisiin ongelmiin on harvoin tarjolla simppeleitä ratkaisuja: siksi Forssan Yrityskehityksen toimitusjohtaja Riikka Riihimäki kertoo konsultoineensa Asianajotoimisto Pakkasta esimerkiksi työoikeuteen ja yhtiöjärjestelyihin liittyvissä tilanteissa. Riihimäen mukaan juridisen kumppanin tehtävä on tuoda pöytään erinäiset lainmukaiset skenaariot hyötyineen ja haittoineen, joista sitten yhdessä punnitaan paras mahdollinen ratkaisu tilanteelle. Riihimäki kiittelee Asianajotoimisto Pakkasta selkeästä, rennosta ja asiakeskeisestä toiminnasta.
Kun hankintayksikkö tekee hankinnat omalta sidosyksiköltään, puhutaan in house -periaatteesta. Sidosyksikkö on erillinen toimija, johon hankintayksiköllä on määräysvalta. Hankintayksikkönä voi toimia esimerkiksi kunta, joka ostaa palveluita omistamaltaan sidosyksiköltä. Kuntien Hetapalvelut Oy on kasvava talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita tarjoava yhtiö, jossa yhteistä määräysvaltaa käyttävät kymmenkunta suomalaista kaupunkia ja kuntaa. Kasvaneen asiakasmäärän vuoksi Hetalla on päivitetty osakassopimusta ja yhtiöjärjestystä, jotta omistuspohjan laajetessa tosiasiallisen määräysvallan kriteeri täyttyy ja sidosyksikköasema pysyy turvattuna.
Hieno uutinen, toimimme jatkossa Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry:n juridisena kumppanina laajasti eri oikeudenaloilla.
SEKES ry:n muodostavat kaupunkien ja kuntien kehitysyhtiöt tai elinkeinotoimet kautta maan. SEKESin jäsenorganisaatiot työskentelivät vuonna 2019 syvemmin 45 000 yrityksen kanssa.