Jukka tuntee sekä yksityisen että julkisen sektorin. Jukka on työskennellyt eri kokoisten julkisen sektorin toimijoiden sekä pienten, keskisuurten että suurten yritysten johdon kanssa sekä Suomen sisäisiin että rajat ylittäviin asioihin liittyen. Julkisissa hankintaprosesseissa hän on toiminut koko julkisen hankintasääntelyn ajan, sekä tilaajien että toimittajien puolella. Jukan puoleen voit kääntyä kaikissa julkisen sektorin oikeudellisissa kysymyksissä sekä rakentamisen ja kiinteistöjen, julkisten hankintojen, yritysjuridiikan, yrityskauppojen, rahoituksen ja työ- ja virkasuhdelainsäädännön kysymyksissä sekä vaativissa sopimusneuvotteluissa. Jukalla on kotimaisen juristin tutkinnon lisäksi kansainvälisen liikejuridiikan Master of Laws-tutkinto (LL.M.), ja hän on myös kauppatieteiden maisteri. Jukka hoitaa oikeudenkäyntejä sekä riita- että rikosasioissa ja toimii sovittelijana.
Raine on työskennellyt pitkään rakennusalalla sekä vakuutusalalla riskienhallintatehtävissä. Raine on toiminut yksityisen sektorin lisäksi 12 vuotta viranomaistehtävissä. Raine on toiminut eri puolella Suomea merkittävissä uudisrakennus- ja saneeraushankkeissa (muun muassa Onnisen logistiikkakeskus, Helsinki-Vantaan lentoasema, Heurekan tiedekeskus, Keilaranta, Nyhkälän koulukeskus, Martinus konserttitalo, Tullintori, Koskikeskus, Kauppakeskukset Capri, Karisma, Lippulaiva, Sampotalo). Raine on koulutukseltaan rakennusinsinööri ja palomestari. Raine toimii asiantuntijana rakennuksiin ja kiinteistöihin liittyvissä jutuissa ja vakuutusoikeudellisissa asioissa.
Veronicalla on alemman oikeustieteellisen tutkinnon (LL.B.) lisäksi LKV-kiinteistönvälittäjän tutkinto. Hänellä on kokemusta useista kiinteistö- ja asuntokaupoista sekä kiinteistö- ja asuntokauppoihin liittyvistä riitaisuuksista. Lisäksi Veronicalla on kattava kokemus eri tyyppisistä perhe- ja perintöoikeudellisista toimeksiannoista sekä hallinto-oikeudellisista asioista. Veronican tehtävänä on asioiden valmistelu.
Ainolla on kattava kokemus yritysviestinnästä ja markkinoinnista usean toimialan yrityksissä. Aino vastaa yrityksemme markkinoinnin toteutuksesta ja pyrkii luomaan lakitoimiston toiminnasta selkeää ja vaivattomasti ymmärrettävää kuvaa.